Maria Sannelvuo

Nimi: Maria Sannelvuo / IG @mariasannelvuo 

Ikä: 29 vuotta 
Milloin aloitit kelkkailun: Lapsuudenkodissa on ollut oikeastaan aina kelkka, mutta se on ollut enemmänkin työkäyttöä varten. Kaudella 2016-2017 tuli hankittua ensimmäinen oma umpisen kelkka. 

Mieluisin ajotyyli: Umpisen ajaminen ja kaikki siihen liittyvät tekniikat. Tekniikka on kiinnostanut aina enemmän kuin vauhti sinänsä. 
Paikkakunta: Ivalo 
Mikä kelkkailussa on parasta: Se, että tätä harrastetaan yhdessä yksin. Pääsee kehittämään itseään yksilönä, mutta useimmiten kavereiden kesken. Kelkkailu on myös mahdollistanut sellaisten paikkojen näkemisen, mihin ei varmasti muuten olis tullu lähdettyä. 
Mikä on hienoin/paras paikka kelkkailla: Täytyy vetää vähän kotiinpäin ja sanoa, että Inarin kunnassa on todella hyviä ja haastavia ajopaikkoja, jos vain lunta on riittävästi. Riksgränsenillä on taas eri tavalla hienoa, vuoristossa ei ole puita ja maisemat ovat upeita. Korkeanpaikankammoakin siellä pääsee hyvin siedättämään. 
Mitä ominaisuuksia ajovarusteissa pitää sinusta olla: Varusteiden tulee olla sopivat hyvinkin erilaisiin olosuhteisiin. Siirtymät ovat keskitalvella usein kylmää kyytiä, mutta metsässä kelkkaillessa tulee helposti lämmin. Kevätkelkkailussa vedenpitävyys on tärkeä seikka. Varusteiden pitää olla sellaisia, että on ajateltu pieniäkin yksityiskohtia. 
Miksi tykkäät Jethwearin varusteista: Pidän varusteiden kuoseista, ne ovat tyylikkäitä ja joka kaudelle tulee jotain uutta. Yksityiskohtia on ajateltu, kuten esimerkiksi naisten haalareiden ja myös kerraston kohdalla luukku takaosassa, joka helpottaa tarpeilla käymistä. Näiden lisäksi varusteet ovat lämpimiä sekä tuulen- että vedenpitäviä, mutta silti hengittäviä. 
Valitse yksi varuste mitä käytät ja kerro lyhyesti parhaat puolet:
Olen tykännyt Jethwearin W's The One -haalarista ja sellainen minulla on käytössä tulevanakin talvena. Haalarilla olen pärjännyt niin -35 pakkasessa kuin lämpimillä kevätkeleilläkin, kun katsoo mitä laittaa alle. Suojapanssari sopii myös helposti haalarin kanssa ja muutenkin istuvuus on hyvä. Ei tule sellaista oloa, että haalari roikkuisi jostain tai olisi muuten epäistuva tai ahdistava. Minulle on tärkeää se, että on mahdollisimman vapaa liikkuvuus ja tämä haalari on sen kyllä mahdollistanut. Taskuja on paljon ja ne on aseteltu järkevästi. Lahkeissa on säätönarut, joilla saa lahkeita nostettua esimerkiksi silloin, jos ei ole kelkkakenkiä jalassa. Kokonaisuudessaan fiksusti suunniteltu haalari! 
Terveiset lajia aloittaville: Rohkeasti vaan mukaan lajiin, tämä on oikeinkin mukavaa hommaa :D 

Jätä kommenttisi

Nimi .
.
Viesti .

Viestisi tarkistetaan ennen sen julkaisua